20. heinäkuuta 2011

Prinsessasänky ja herne


 Prinsessa ja herne... klassikkosatu, 
jota en kylläkään tähän hätään onnistunut löytämään mistään, 
kirjoista kotoa tai netistä 
- jos joku löytää netistä, annahan vinkki osoitteesta!



Isoisäni teki tytöillemme nukensängyn, jonka reunat olivat puuta ja päädyt sellaista jotain rakennuslevyä, jonka toinen puoli on tumman ruskea ja toinen puoli sinapin keltainen. Sänky on hyvän kokoinen ja kivan mallinen, mutta pinnat kaipasivat tuunausta :-) 

Loviisan Aitassa näin prinsessa ja herne -sängyn, joka jäi mieleeni. Niitä on täällä blogistaniassakin vilahdellut. Siinäpä siis hyvä idea sängyn uuteen ilmeeseen! Laidat maalattiin valkoiseksi ja päätyihin laitettiin Decoupage-lakalla tapettia. Patjan uudistin keittiöpyyhekankaalla ja pohjalle virkattiin - tietty herne!





Patjoja ei ole ihan sitä neljääkymmentä, joka kai oli oikean prinsessan patjojen määrä :-)
Kankaat aiemmin esittelemääni Tildaa.



Patjoihin laitoin sisälle kaikilla lapsillamme olleen äitiyspakkauksen vauvanpeiton. Säilyy sekin nostalgisesti perheessä <3



Kankaat pysyvät paikoillaan tällaisilla koristekuvioilla. Olen pohtinut uuden ompelukoneen hankintaa, kun vanha jumittaa aina eikä mikään onnistu (= ilmiselvästi koneen vika!), mutta nyt ei tullut yhtään jumia ja jopa tällaiset koristekuviot onnistuivat!!! Kerrassaan ihmeellistä.




Iloista kesän jatkoa kaikille!

Ps. vielä on aikaa osallistua arvontaani - heinäkuun loppuun asti!

9 kommenttia:

  1. Voi miten ihana sänky...kelpaa prinssessan nukkua vaikka ei neljääkymmentä patjaa olekkaan...☺

    VastaaPoista
  2. Todellisen prinsessan sänky se on joka tapauksessa, ihana - sillä nimellä löytyy myös satunen, tosin muistan lukeneeni ennen paljon pitemmän?!? http://www.hca.eu/index.php?option=com_content&task=view&id=36&Itemid=63&lang=fi

    VastaaPoista
  3. Kiitos Inkivääri! Olipa kiva satu, kävin heti lukemassa - käykää muutkin, jotka tämän satutte lukemaan. Niinhän se tosiaan meni, että herneellä testattiin prinsessan laatua :-) Ja patjoja oli tosiaan yhteensä 40. Ja silti tuli mustelmia :-)

    VastaaPoista
  4. No, onpa suloistakin suloisempi!!!terveisin romulyyli-riitta.

    VastaaPoista
  5. Kiva idea ja kivat on koristuksetkin patjoissa =)

    -Tuija-

    VastaaPoista
  6. Söpönen! Tuollaisen tekisin mielelläni koristeeksi, jos jostain saisin ensin sopivan kokoisen sängyn :)

    VastaaPoista
  7. Oi, se satu oli ihana! Muistan vielä kirjasenkin, josta sitä iltasatuna luettiin. Kauniin sängyn olet tehnyt, kyllä tuossa prinsessan sietää nukkua...

    T. Sari Puumulista

    VastaaPoista
  8. Tunnustus sinulle blogissani <3

    VastaaPoista

Mukavaa kun jätät kommentin!