5. marraskuuta 2012

Matto ja torkkupeitto yläkerran aulaan



Illat hämärtyvät ja viilenevät, joten Sinisen Kuistin yläkerrassa kaivattiin torkkupeittoa, jonka alle käpertyä (bloggailemaan :-) Hemtexissä oli ale, jossa sai kolme kahden hinnalla, joten nämä ihanat turkista muistuttavat pörrötekstiilit, peitto ja kaksi tyynyä, päätyivät sohvallemme.
 



Myös matto on ollut hakusessa ja mitään ihan just hyvää ei ole löytynyt. Eilen Prismassa (taas siellä!) näin ohi kärrytellessä tämän kimaltelevan hopeisen ihanuuden. Ja nostin sen kärryyn:


Kodin valossa matto on ehkä aavistuksen liian tumma, vaikka kaupan valoissa se näytti tosi vaalealta. Matto on kuitenkin sopivan kokoinen ja ihanan tuntuinen, joten taitaa jäädä tähän.
 




Ensi töikseni selailin uusien vällyjen välissä viime vuoden Jeanne d'Arcia :-)
 


Tuossa yläkuvassa näkyy, miten tumma matto jossakin valossa & kulmassa on. Mutta, menköön... Riippukienu on ollut myös ahkerassa käytössä. Siinä on aikas mukava istuskella. Kaiken hyvyys voidaan mitata sillä, tuleeko siinä torkut otettua ja tuossakin kerran torkahdin :-D
 


Tässä näkymä sohvalta portaikolle, riippukeinu ym. jäävät vasemmalle. Tässä matto taittaa suorastaan siniseen.
 


Lähdenkin tästä lueskelemaan esiin kaivamiani joululehtiä! (Jahka saan lapset nukkumaan...) Sohvan yläpuolelle seinälle olen pohtinut jotakin taulun tapaista, mutta toisaalta lampusta tulee aika hauskat kuviot seinille, joten ehkäpä taulu olisi liikaa? Mitä olet mieltä?


8 kommenttia:

  1. Nuo kuviot näyttävät hauskoilta. Olen miettinyt ompeluhuoneeseen samanlaista lamppua. Olen kuitenkin vielä kahden vaiheilla, valaiseeko se riittävästi. Mitä oot mieltä?

    VastaaPoista
  2. Heippa Henkkumaaria. Kyllä valaisin ihan hyvän yleisvalon luo. Ei nyt mitään hirmu kirkasta, muttei kovin pimeääkään. Ommellessa kuitenkin tarvitsee myös kohdevaloa lähelle, kattovalo ei riitä, vaikka olisi millainen.

    VastaaPoista
  3. Ihana torkkupeitto, näyttää niin pehmoiselta. Kauniisti tuo kattovalaisimen kuvio toistuu seinille, ihana :)

    VastaaPoista
  4. Näyttää tosi ihanalta aulassa!

    VastaaPoista
  5. Torkkupeitto on hakusessa omallekin sohvalle. Täytynee suunnistaa Hemtexiin...

    VastaaPoista
  6. Hei!

    Aivan ihana blogi sinulla! Haluaisin ehdottaa sinulle pienoista yhteistyötä ja jotta voisin kertoa asiasta tarkemmin, pyytäisin ystävällisesti yhteydenottoasi lilli@upnorthmediagroup@com. Kiitos!

    Terveisin,
    Lilli

    VastaaPoista
  7. Ihanalta näyttää. Tosi ihkut nuo uudet peitto ja tyynyt.

    VastaaPoista
  8. Ihanalta näyttää =)
    Alimmaisessa kuvassa maton väri on juuri passelin näköinen =)
    Sinulle on jotain blogissani.

    VastaaPoista

Mukavaa kun jätät kommentin!