3. toukokuuta 2012

Kattolyhty sisältä


Lukijani Helena kysyi miten yläkertamme kattolyhty on toteutettu. Tilannehan on se, että taloomme ei ollut alunperin suunniteltu lyhtyä, vaan kattoikkuna/t. Suunnittelin itse taloon uuden kuistin, joka tuli vanhan ulko-oven eteen ja kuistin päälle tuuletusparvekkeen ja sen yläpuolelle kattoon kattolyhdyn. Talon kattotuolirakenteesta johtuen yhtään kattotuolia ei saanut katkaista, joten kattolyhdyn sisäpuolella kattotuolit ovat näkyvissä. Näkymä sisäpuolelta on hieman erikoinen, mutta toivon, että sopivilla kalusteilla ja muilla tila saadaan käyttöön ja näkymäkin paremmaksi. Nyt yläkerran projekti on siinä vaiheessa, että lattiat ja seinät on maalattu, tapetit puuttuvat vielä. Tässä kuvia lyhdystä sisäpuolelta:


Näkymä parvekkeen ovelle aulasta:
 


Kattotuolit sivulta:



Ja toiselta sivulta (kuvassa viuhahtelevat myös pikkulapsemme, jotka rakastavat uudessa yläkerrassa juoksentelua):



Kattotuolit aulasta päin, kuvan alakulmassa näkyy portaikon aukko:



Aula/olohuone:
 

 Kaikki on vielä ihanan valkoista ja avaraa. Tekisi mieli jättää tällaiseksi, mutta taidamme kuitenkin laittaa tapettia. Seinällä onkin yksi koepala tapetista.

8 kommenttia:

  1. kattotuolit tekevät tilasta persoonallisen näköisen.

    Upea kiilto muuten tuossa lattiamaalissa.

    VastaaPoista
  2. Mahtavan näköinen tila, todella kaunis!! On siinä ollut aika tekeminen :)

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoin tila...kattotuolit sopivat sinne oikein hyvin,ja antavat sen persoonallisuuden tilaan:)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kovasti kuvasta. Hyvältä ja persoonalliseltahan tuo näyttää. Kyllä tuo ratkaisu meilläkin siis onnituisi. :) Helena

    VastaaPoista
  5. Onpa ihanan persoonallinen tila ja kauniin valoisa! Tykkään :)

    VastaaPoista
  6. Tosi uppeelta näyttää, houkuttelevalta...Hieno lattia :)

    VastaaPoista
  7. Hurjan kaunis tila, valo on niin läsnä.
    Ilona

    VastaaPoista
  8. Ihanan kaunis ja avaran näköinen tila!

    VastaaPoista

Mukavaa kun jätät kommentin!