26. helmikuuta 2012

Tunnustusta & sekalaista tosiasiaa


Sain ilokseni tunnustuksen Hannelta Valkoinen Leinikki -blogista!

Kiitos, Hanne!


Tehtävänä olisi kertoa:

* linkin kera keneltä tunnustuksen sai
* itsestään 7 randomfaktaa
* antaa tunnustus eteenpäin 15 blogiin


Tässäpä faktoja minusta:




1. Yritän saada aikaan tilkkutäkkiä. En ole ehtinyt ommella vuosikausiin oikein mitään, mutta nyt toivon täkin olevan valmis kesään mennessä :-)




2. Haluaisin oppia soittamaan pianoa.




3. Minulla on erittäin kattava Simone deBeauvoirin kirjakokoelma. Melkein kaikki suomennetut ja muutama englanninkielinen lisäksi. Haluaisin oppia ranskaa – voisi näitäkin lukea alkuperäisversioina. Tämä kokoelma johtuu kiinnostuksestani filosofiaan, erityisesti tietoteoriaan, jota olenkin harrastanut aikoinaan paljonkin.


4. Olen koukussa light colaan ja suklaaseen. Ikävää, mutta totta ja ah, niin herkullista, varsinkin yhdessä.





 5. Tykkään pitkätukkaisista blondeista miehistä :-) 
Kuvassa Sebastian Bach, Skid Rown entinen laulaja.

 


6. Kakkuharrastukseni on hiipunut, mikä on harmi. Ei ole aikaa oikein tehdä kakkuja ja kakut tuppaavat myös näköjään kertymään vyötärölle, joka on paha juttu… Tämä sisustusbloggailu on terveellisempää :-)  Kuvassa pari vuotta sitten tekemäni kylpyammekakku, makuna laku. Kaikki kakussa on syötävää, paitsi alla oleva Iittalan Taika-lautanen ja pöytä...





7. Tyylisuunnista maalaisromantiikan lisäksi minua puhuttelee jugend, joka on ollut mieheni ja minun harrastuksemmekin, kunnes muutimme uuteen nykymittasuhteilla varustettuun omakotitaloon, johon jugend ei oikein istu. No, suomalainen nikkarijugend kyllä sopii taloomme, joten sitä ainakin voi soveltaa. Kuvassa Guimardin suunnittelema Pariisin Metron sisäänkäynti.



 Tunnustus on tarkoitus jakaa eteenpäin 15 blogiin, mutta hyvin monet ovat siihen jo vastanneet, joten tässä kahdelle tunnustus ja jos joku haluaa tunnustuksen itselleen, ole hyvä vaan!

Tunnustus osoitteisiin:



Kevätaurinkoisia päiviä kaikille ja tervetuloa uusille lukijoille, mm. Punaisen Koulun Keittäjälle, joka hauskasti sanoi jäävänsä istuskelemaan kuistilleni :-)


4 kommenttia:

  1. Wow mikä kakku! Ihan uskomaton! Sinähän voisit ryhtyä leipurimestariksi ja perustaa konditorian.

    Onnittelut tunnustuksesta ja mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sussi ja Riitta Sinikka. Sussi - minulla on "pieni ongelma" kakkuharrastuksen kanssa: tykkään koristella, eli tehdä marsipaanijuttuja ja muuta, mutta leipominen ei ole mielipuuhaani ja makukaan ei aina ihan kohdallaan, joten pelkillä koristeilla ei pitkälle pötkitä. Ja kotiväkikin tykkää muusta kuin marsipaanista enemmän...

    VastaaPoista
  3. En voi kyllä käsittää, miten joku voi koristella noin taitavasti kakun. Onnenpekka, kun olet noin taitava!

    VastaaPoista

Mukavaa kun jätät kommentin!