23. lokakuuta 2011

Jugendsohva ja tulevat portaat




Tänään piti lähteä syyslomareissulle... keskimmäinen lapsi 39 asteen kuumeessa, joten kotiin jäätiin. Piti lähteä pois remontin tieltä, kun rakenteilla oleva yläkerta pitäisi olla siinä vaiheessa, että olohuoneen kattoon pitäisi tehdä reikä portaita varten. Katsotaan, päästäänkö huomenna reissuun. Portaiden pitäisi saapua viikon päästä. 
Minulla on aina välillä lainassa äitini järjestelmäkamera. Testasin sitä tänään ja otin kuvan paikasta, johon portaat ovat tulossa. Kuvankäsittelyä en ole saanut tehtyä, kun on uusi tietokone, jossa ei ole vielä mitään käsittelyohjelmaa... (vanhasta tietokoneesta muksut olivat kaivaneet välilyöntinäppäimen irti, enkä saanut sitä takaisin... se ei ollut koneen ainoa vika, joten suoriuduin hulluilla päivillä ja sain kuin sainkin uuden koneen :-) Kaaosta, kaaosta siis...
Kuvista huomasin, että vanha aarteemme, jugendsohva, on ollut pimennossa pöydän takana pitkään. Sohvan entisöitimme noin 10 vuotta sitten ja mieheni valitsi kankaaksi Backhausenin jugendkuosin, josta olemme tykänneet kovasti. Nyt sohva kiikkuu portaita paossa keskellä olkkaria ja kuten kuvasta näkyy, siinä on heti otettu torkkuja :-) Mutta sohva näkyy paremmin ja näyttääkin taas kivalta, kun on kunnolla esillä :-) Portaat tulevat siis sohvan takana näkyvään kulmaan. Jännää...





2 kommenttia:

  1. Tuo onkin varmasti iso projekti kun kattoon tulee reikä ;)

    Onpa kaunis tuo sohva

    Ihanaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä projektille!

    Tuo sohva on upea!

    VastaaPoista

Mukavaa kun jätät kommentin!