20. toukokuuta 2011

Tervetuloa!


Hei,
Tervetuloa blogiini nimeltä Sininen Kuisti! Nimi kertoo haaveestamme rakentaa taloomme kuisti. Muutimme siniseen taloomme muutama vuosi sitten. Talomme yläkertaa ei ole rakennettu, mutta nyt lapsimäärän kasvettua se on tullut ajankohtaiseksi ja samalla aiomme rakentaa myös kuistin. Ajatus kuistista heräsi kahdesta syystä: olemme aina ihailleet vanhoja puutaloja, mutta sattuman oikusta asumme nyt uudessa omakotitalossa. Kuisti tuo taloomme toivottavati ripauksen vanhojen puutalojen monimuotoisesta ilmeestä. Toinen syy on käytännöllisempi: kolmannen lapsemme syntymän myötä totesimme, että eteisemme on käyttöömme aivan liian ahdas - mikäli kaikki lapset pitävät yhtä paljon kengistä ja vaatteista kuin me vanhemmat, lisätilaa todellakin tarvitaan!

Kolme lastamme, joista kaksi ihan pieniä, järjestävät sen verran ohjelmaa tällä hetkellä, ettei paljoa muuta ehdi. Olen aina pitänyt käsitöistä, kaikenlaisista askarteluista ja muusta käsillä tekemisestä. Lähivuosien hauska harrastus on ollut kakkujen koristelu, mutta sille ei enää tunnu riittävän tilaa (aikataulussa & vaatteissa...). Jonkin "taiteellisen" harrastuksen näytän kuitenkin aina tarvitsevan ja nyt parhaalta harrastukselta tähän elämäntilanteeseen näyttää valokuvaus. Ja kun muualle ei juurikaan pääse, kuvataan kotiympäristöä :-)



Tältä näytti talomme ennen. Kuva viime kesältä.



 Sitten kun alkoi tapahtua, näytti ensin tältä.


Ja sitten parin päivän päästä näytti tältä! Tässä vaiheessa alkoi hieman ahdistaa...

No, ehkäpä se tästä etenee... Jännittää, että miten projekti mahtaa sujua. Mutta sen näkee sitten. Toivottavasti etenee hyvin - kohti kuusikulmaista kuistia, pariovia ja koristeruudukollisia ikkunoita :-)

Tervetuloa seuraamaan Sinisen Kuistin muotoutumista ja elämää sen ympärillä! 

10 kommenttia:

  1. täällä seuraillaan mielenkiinnolla projekstin etenemistä :) Onnea uudelle blogille!

    VastaaPoista
  2. Täällä ollaan! Kiva seurata kuistinne edistymistä....postaileppa pian edistymisestä :)

    Kivaa viikonlopun jatkoa! :)

    VastaaPoista
  3. Satsuma - tervetuloa!
    Päm - hienoa, että löysit tänne uuteen blogiini :-)
    Ja tervetuloa kaikki muutkin! Lukijoiksikin on jo ilmestynyt mukavasti muutama.

    VastaaPoista
  4. Onnea uudelle blogille!
    Mukana tullaan:) Kiva seurata tätä uuttakin blogiasi.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Mukana minäkin :)
    Onnea uudelle blogille!

    VastaaPoista
  6. Onnea uudelle blogille - käyn piipahtamssa uudelleen :)

    VastaaPoista
  7. Täälläpä sitä sitten tästälähdin tavataan...:)

    Onnea uudelle blogille!

    VastaaPoista
  8. Löysin tieni tännekin..=)
    Meillä naapurissa oli samanlainen "lippa". Purkivat viime kesänä pois ja rakensivat kuistin lasi-ikkunoilla. Hieno tuli!


    Taidetaan muuten olla suht samoilta seuduilta..(Johannan blogista luin...)

    VastaaPoista
  9. Kiitos kaikille kommenteista! Christina - ihanko totta, että joku on tehnyt samanlaisen projektin?! Voi kun olisikin kiva nähdä lopputulos... Ehkäpä se tulee joskus vastaan, jos kerran ollaan samoilta seuduilta :-)

    VastaaPoista
  10. Kuulostaapa ihanalta lopputulos, vaikka toteutusvaihe onkin hurja:) Meillä kun rakennettiin piti minun lähteä välillä karkuun, kun en kestänyt katsoa jotain hurjaa vaihetta8]

    VastaaPoista

Mukavaa kun jätät kommentin!